Siirry sisältöön

Tervetuloa rippikouluun!

Rippikoulu on seikkailu, jonka voi kokea vain kerran. Tavoitteenamme on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä sekä auttaa löytämään paikka omassa kotiseurakunnassa. Rippikoulussa etsitään yhdessä vastauksia uskon ja elämän suuriin kysymyksiin.

Yhteyshenkilö rippikouluasioissa
Palavaa kynttilää asetellaan kynttilänjalkaan.

Rippikoulu lyhyesti

Rippikoulu käydään usein sinä vuonna, kun nuori täyttää 15 vuotta. Rippikoulun käyminen ei edellytä kirkon jäsenyyttä, sen sijaan konfirmaatioon osallistuminen edellyttää. Rippikouluun voi osallistua myös aikuisena!

Rippikoulu on kirkon kasteopetusta. Se antaa oikeuksia; voit toimia kummina ja voit saada kirkollisen avioliittoon vihkimisen. Konfirmoituna seurakunnan jäsenenä voit myös asettua 18-vuotiaana ehdokkaaksi seurakuntavaaleissa.

Rippikoulun voi suorittaa monin tavoin. Tyypillisin tapa on osallistua leirille, mutta yhtä lailla yksityinen rippikoulu, pienryhmä, erityisrippikoulu tai vaikka kaupunkiriparina toteutettava päiväripari on ihan oikea ripari!  Jokaiselle löytyy sopiva tapa käydä rippikoulu, kysy rohkeasti rippikoulusta vastaavalta työntekijältä!

Rippikoulun voi käydä myös toisen ev.lut. seurakunnan tai jonkin kristillisen järjestön järjestämänä. Tällöin rippikouluun ilmoittaudutaan tavalliseen tapaan, ryhmäksi valitaan ”rippikoulu muualla”. Rippikoulun käymiseen liittyy olennaisella tavalla kotiseurakuntaan tutustuminen, joka seurakunnassamme suoritetaan keräämällä merkkejä rippikoulukorttiin. Merkkejä on yhteensä 9. Huomioithan, että voit korvata puuttuvan merkin tilaisuuden jälkeen, et ennakkoon!

Rippikouluun ilmoittaudutaan sähköisesti ja pyrimme sähköiseen viestintään kaikessa rippikoulua koskevassa tiedottamisessa. Tästä syystä on tärkeää, että sinulla ja erityisesti huoltajallasi on aktiivisessa käytössä oleva, toimiva sähköpostiosoite, jotta postimme tulevat perille. Tarkista aina myös roskapostisuodatin! Mikäli postimme on toistuvasti roskapostissa, merkitse lähettämämme viesti ”ei roskapostia”.

Kolme nuorta istuvat ulkona laulamassa punaisen veisukirjan lauluja yhden heistä säestäessä kitaralla.

Rippikoulun aikajana

Rippikoulu toteutetaan noin puolen vuoden aikana. Rippikoulun aikana osallistutaan seurakunnan toimintaan ja pohditaan uskoon ja elämään liittyviä kysymyksiä. Teemapäivät, jumalanpalvelukset ja nuorisotoiminta, leiri ja konfirmaatiojuhla muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Saat kaikkiin tarkemmat ohjeet omalta rippikoulun ohjaajaltasi!

Sormet näpyttelevät kannettavan tietokoneen näppäimistöä.

Ilmoittautuminen

Rippikouluun ilmoittaudutaan 2.-18.10.2026 sähköisellä lomakkeella. Ilmoittaumislinkki tulee tähän ko. aikana. Myös järjestörippikouluun osallistuvat ilmoittautuvat rippikoululaisiksi. Tieto omasta rippikouluryhmästä lähetetään sähköpostitse viikolla 43.

Nuoret kävelevät kädet toistensa harteilla.

Tutustutaan!

Ilmoittautumisen ja ryhmäjaon jälkeen järjestetään rippikoulun startti 28.-30.10.2026. Startissa saat tiedoksi rippikouluryhmäsi tapaamisajankohdat.

Ennen rippileiriä

Osallistutaan jumalanpalveluksiin ja nuorisotoimintaan osaksi oman rippikouluryhmän kanssa. Osa tutustumisesta seurakunnan toimintaan tapahtuu itsenäisesti.

Leiri

Rippikoulun tunnetuin ja odotetuin osa on rippileiri. Sitä ennen on ryhmäkohtainen ennakkoviikonloppu. Leiri voi olla myös päiväleiri, eli päivärippikoulu.

Konfirmaatio ja rippijuhlat

Rippikoulu päättyy konfirmaatioon ja rippijuhliin! Rippijuhla alkaa konfirmaatiomessulla, jossa pukeudutaan valkoiseen seurakunnalta saatavaan pitkään pukuun, albaan. Konfirmaatiomessu on jumalanpalvelus, jossa rippikoulun käyneet vahvistavat kasteessa saamansa uskon ja saavat täyden kirkon jäsenyyden. Kotona voidaan järjestää rippijuhlat nuoren toiveiden mukaisesti.

Lue lisää rippijuhlasta

Rippikoulun jälkeen

Nuori on tervetullut mukaan seurakunnan nuorten toimintaan: nuorteniltoihin, leireille, tapahtumiin, isostoimintaan sekä nuorten vaikuttajaryhmään!

Tietoa rippikoulusta

Millainen rippikoulu voi olla?

Rippikoulun voi käydä eri tavoilla. Sen voi käydä leirillä tai ns. päivärippikouluna. Tavallisin tapa on leiririppikoulu.

Leiripäivinä tehdään erilaisia tehtäviä ja ollaan paljon yhdessä. Iltaisin on ohjelmaa, lauletaan, nauretaan ja syödään hyvin. Leirillä nuori saa itse osallistua, kokeilla ja miettiä asioita.

Rippikoulussa on mukana pappi ja muita seurakunnan työntekijöitä. Lisäksi mukana on isosia, eli nuoria, jotka auttavat ja opastavat. Heiltä oppii paljon, koska he ovat vain vähän nuorta vanhempia. Monilla leireillä on myös mukana vapaaehtoisia aikuisia.

Myös kristilliset järjestöt järjestävät rippikouluja.

Milloin rippikoulu käydään ja kuka voi osallistua?

Useimmat suomalaiset nuoret käyvät rippikoulun sinä vuonna, kun he täyttävät 15 vuotta. Rippikoulun käy joka vuosi yli 70 % 15-vuotiaista. Lapualla rippikoulun käy koko ikäluokka. Rippikouluun osallistuminen on vapaaehtoista.

Jos nuori on aloittanut koulun jo 6-vuotiaana, hän voi haluta käydä rippikoulun samaan aikaan luokkakavereiden kanssa. Tällöin huoltajan täytyy ottaa yhteyttä oman seurakunnan kirkkoherraan. Kirkkoherra voi antaa luvan, että nuori saa mennä rippikouluun jo 14-vuotiaana. Toki rippikoulun voi käydä vuotta myöhemminkin.

Rippikouluun ovat kaikki tervetulleita. Jos nuorta ei ole kastettu, hänet voidaan kastaa rippikoulun aikana. Jos nuori on kastettu, mutta ei kuulu kirkkoon, hän voi halutessaan liittyä kirkon jäseneksi.

Rippikoulun päätteeksi tapahtuvaan konfirmaatioon voi osallistua vain kirkkoon kuuluva nuori.

Rippikouluun ilmoittautuminen

Rippikouluun ilmoittaudutaan yleensä alkusyksystä rippikoulua edeltävänä vuonna. Lapualla ilmoittautuminen on lokakuussa ja ilmoittautumislinkki tulee tälle sivustolle silloin. Voit kysyä lisätietoja Sanna Mehtälältä tai kirkon järjestöistä(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan), jotka rippikouluja järjestävät.

Rippikoulun voi käydä myös aikuisena. Kaikki seurakunnat järjestävät pyydettäessä aikuisrippikoulun joko yksityisesti tai ryhmässä.

Mitä rippikoulusta saa?

Rippikoulu päättyy konfirmaatioon. Konfirmaation jälkeen nuori saa:

Rippijuhla on nuoren oma juhla

Nuorta kannattaa juhlia. Yksi etappi monen nuoren elämässä on rippikoulun päättäminen, jonka jälkeen kirkossa järjestetään konfirmaatiomessu. Lisäksi kotona voidaan järjestää rippijuhlat nuoren toiveiden mukaisesti.

Lue lisää rippijuhlasta(siirryt toiselle sivustolle)

Jokaisella on oikeus käydä rippikoulu

Kaikilla nuorilla on oikeus osallistua rippikouluun. Kirkko haluaa, että jokainen nuori saa hyvän ja turvallisen kokemuksen rippikoulusta – lähtötilanteesta tai tarpeista riippumatta.

Kaikki oppivat eri tavalla, ja se otetaan huomioon rippikoulussa. Vaikka leiririppikoulu on yleisin tapa, se ei sovi kaikille. Pienempi ryhmä voi joskus olla parempi vaihtoehto. Siellä voi olla helpompi oppia ja jutella toisten kanssa.

Esimerkiksi kehitysvammaisille nuorille järjestetään pienryhmä­ripareita, joissa käytetään selkokieltä tai kuvia apuna. Viittomakielisille nuorille järjestetään rippikoulu viittomakielellä. Joskus nuorelle sopii parhaiten yksityisopetus yhdessä papin kanssa, omaan tahtiin.

Jos haluat erilaista tai erityistä tukea rippikouluun, ota ajoissa yhteyttä oman seurakunnan rippikoulupappiin. Silloin ehditte yhdessä löytää parhaan tavan käydä rippikoulu.

Pitääkö opetella jotakin ulkoa?

Rippikoulussa tavoitellaan ennen kaikkea kristinuskon tärkeiden asioiden ymmärtämistä. Niiden ulkoa osaaminen ei tarkoita pakolla pänttäämistä. Ulkoa osaaminen voi olla esimerkiksi sitä, että osaa lausua uskontunnustuksen yhdessä muiden kanssa.

Ulkoa opeteltavat tekstit ovat osa sitä kokonaisuutta, jolla rippikoulu varustaa nuoria elämään kristittyinä maailmassa ja liittymään seurakunnan jumalanpalveluselämään.

Kaikille yhteisiä opeteltavia sisältöjä ovat:

Rippikoulussa tutustutaan Raamattuun ja Virsikirjaan. Isä meidän -rukouksen ja kymmenen käskyn lisäksi yhteiseen keskusteluun voivat nousta erityisesti esimerkiksi seuraavat kristinuskon ydinkohdat Raamatusta:

  • Rakkauden kaksoiskäsky (Matt. 22:37–40)
  • Kastekäsky (Matt. 28: 18–20)
  • Pienoisevankeliumi (Joh. 3:16): “Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”
Turvallinen ja monipuolinen hengellisyys rippikoulussa

Rippikoulussa luetaan Raamattua, rukoillaan ja osallistutaan jumalanpalvelukseen. Rukous- ja hartaushetket kuuluvat luontevasti rippikoulun päiviin.

Tärkeää on, että hengellisyys rippikoulussa on turvallista ja monipuolista. Tarkoituksena on, että nuori voi löytää oman tapansa rukoilla ja osallistua jumalanpalvelukseen – myös rippikoulun jälkeen. Rukous ja usko voivat olla osa jokapäiväistä elämää.

Yhteisesti lausuttavat uskontunnustus, Isä meidän -rukous ja Herran siunaus yhdistävät nuoren kirkon yhteiseen jumalanpalveluselämään.

Nuoret osallistuvat itse rippikoulun hartauksien suunnitteluun ja toteutukseen. Yhdessä tekemällä nuori voi huomata, miten merkityksellisiä hiljaiset ja rauhalliset hetket voivat olla.

Rippikoulussa hartaushetket liittyvät myös elämän isoihin kysymyksiin, joita rippikoulussa pohditaan muutenkin.

Musiikki on tärkeä osa rippikoulua. Se kuuluu jumalanpalvelukseen, mutta myös muihin hetkiin leirillä. Laulamalla tai soittamalla nuori voi tuntea Jumalan läheisyyttä, jakaa tunteitaan ja olla osa yhteisöä.

Rippikoulun turvallisuusohjeet löytyvät evl.fi/plus -sivustolta.(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan)

Lisätietoa muualla verkossa