Tervetuloa kuulemaan suomalaisen musiikin helmiä!
Tuomiokirkossa on mahdollista päästä kuulemaan suomalaisen musiikin helmiä sunnuntaina 6.9. klo 16. Esiintyjinä ovat Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan kanttorit Riitta Jukkola, Juliaana Kellokoski ja Hannele Mehtälä.
– Tavoitteenamme on ollut koota yhdeksi kokonaisuudeksi toivotuimpia ja rakastetuimpia suomalaisia kappaleita, kanttorit kertovat.
Ohjelmassa kuullaan esimerkiksi Kaarlo Sarkian Älä elämää pelkää, Vexi Salmen Maailma on kaunis, Eino Leinon Nocturne ja Heino Kasken Yö merenrannalla. Kokonaisuus huipentuu isänmaallisiin tunnelmiin Sibeliuksen Finlandian pauhinassa.
Konsertissa runoja lausuu Minna Kivistö ja Heli Välimäki sanoo alku- ja päätössanat.
Konsertin on vapaa pääsy ja sen järjestävät yhteistyössä seurakunnan diakoniatyö ja musiikkityö.