Siirry sisältöön

Miesten ilta

Aika: Torstai klo 18, kokoontuminen kerran kuussa. Illoista ilmoitetaan tarkemmin tapahtumakalenterissa ja Lapuan Sanomien kirkollisissa ilmoituksissa keskiviikkoisin.
Paikka: Step-koulutuksen pihapiirissä os. Siiriläntie 11-13.  

Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan miehet ovat kokoontuneet 1970-luvulta alkaen omaan keskusteluiltaansa kerran kuukaudessa. Illoissa on vuosien saatossa keskusteltu mitä moninaisimmista aiheista, usein lyhyen alustuksen pohjalta, mutta myös ajankohtaisista asioista. Illoissa on ollut vakavaa pohdintaa, mutta myös vapauttavaa naurua. Politiikkaa ja urheilua keskustelunaiheina on pyritty välttämään, koska ne herättävät yleensä voimakkaita intohimoja. Tilaisuuden aluksi on juotu kahvit ja lopussa kerätty kahviraha, jonka tuotto on jaettu jouluna lapsiperheiden joulumuistamisina. Illat on aloitettu virrellä ne päättyvät myös virteen ja Isä meidän-rukoukseen. Paikalla on yleensä noin 15-20 eri-ikäistä miestä.

Lisätiedot
  • Seurakuntapastori, työalajohtaja

    Tuomas Meurman

    Papit

    Virkavapaalla 1.8.-31.12.2026 Työalueet: Nuorisotyö ja rippikoulutyö

  • Seurakuntapastori

    Anttu Kivikangas

    Papit

    Työalueena nuoriso- ja rippikoulutyö 31.12.2026 asti.