Yhteisvastuukeräys
Vuonna 2026 yhteisvastuukeräyksellä autetaan ikäihmisiä myös Lapualla.
Lapuan diakoniatyöntekijät Virpi Hirvonen, Sari Kaidesoja, Minna Kivistö ja diakoniapappi Heli Välimäki rohkaisevat osallistumaan keräykseen.
Vuonna 2026 Suomen evankelisluterilaisen kirkon suurkeräyksen avulla varoja kerätään ikäihmisten hyväksi. Suomessa on tällä hetkellä jo yli miljoona 70-vuotiasta. Moni heistä viettää päivänsä vailla ketään, kenen kanssa jutella. Lapset ja lapsenlapset asuvat ehkä kaukana, lähimmät ystävät ovat kuolleet, voimat eivät aina riitä lähtemään ulos. Yksinäisyys hiipii hiljaa, ja sen mukana voi tulla myös turvattomuuden tunne: Entä jos minulle tapahtuu jotakin, eikä kukaan huomaa minua?
-Myös Lapualla on paljon ikäihmisiä, jotka toivoisivat, että joku kysyisi, miten voit. Että, joku pysähtyisi hetkeksi. Ehkä se joku voisit olla sinä. Onko sinun lähelläsi ihmisiä, jotka ilahtuisivat ajastasi? rohkaisee Sari Kaidesoja Lapuan tuomiokirkkoseurakunnasta. Hän koordinoi Yhteisvastuukeräystä Lapualla.
-Yhteisvastuu tukee tänä vuonna jalkautuvaa ja kohtaavaa vanhustyötä, jossa vahvistetaan arjen turvaa ja osallisuutta erityisesti kotona asuvien ikääntyvien parissa. Keräyskohde on ajankohtainen, kun avunsaanti on vaikeutunut ja ihmisiä hoidetaan yhä enemmän kotona mahdollisimman pitkään. Toivonkin, että mahdollisimman moni voisi keräykseen osallistua, sanoo Sari Kaidesoja.
Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 50 prosenttia jää Suomessa ikäihmisten hyväksi tehtävään työhön ja 50 prosenttia ohjataan Kirkon Ulkomaanavun kautta kriisiapuun. Keräyksen tuotosta 30 prosenttia jää Lapualle. Viime vuosina Lapualla on mm. aloitettu yhteisvastuuvaroin Saapas-työtä nuorten parissa.
-Tämän vuoden keräystuotto ohjataan ikäihmisten hyväksi. Ongelmana on se, miten heidät tavoitetaan ja mietimme vielä eri tapoja auttaa. Myös ehdotuksia ja toiveita voi esittää, sanoo Sari Kaidesoja.
Mikä Yhteisvastuukeräys on?
Yhteisvastuukeräys on Suomen evankelisluterilaisen kirkon vuosittainen hyväntekeväisyyskeräys ja välittämisen kansanliike. Keräys auttaa hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja maailman katastrofialueilla. Auttamisen ajatus nousee Raamatun kultaisesta säännöstä ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.”
Osallistu keräykseen
Keräykseen voi osallistua mm. MobilePayn kautta numerolla 34028 tai osoitteessa yhteisvastuu.fi/lapuatuomio.
Lisätiedot
-
Diakonissa
Sari KaidesojaDiakoniatyöntekijät